Mieskansalaisen diary
sunnuntaina, lokakuuta 26, 2003
Miehet ja mukamiehet
Suomalainen stereotyyppinen mies. Miltä hän näyttää, mitä on todennäköisesti opiskellut, montako suhdetta ennen avioliittoa jne. Suurin osa ei tähän stereotypiaan kuulu, mutta keskiarvo voidaan nykyään antaa lähestulkoon kaikelle.
Kuitenkin suurin osa miehistä voidaan jakaa kahteen luokkaan. Ei, luokat joista nyt puhun eivät ole YTM tahi ATM. Vaan otsikonmukaisesti miehet ja mukamiehet.
Mukamiehille on tyypillistä se, että he eivät oikeasti esiinny omana itsenään, vaan seurailevat nykypäivän suuntauksia ja tekevät käyttäytymistään ohjaavat valinnat sen mukaan mikä kulloinkin on miehiselle käyttäytymiselle tyypillistä. He eivät esimerkiksi maksa naisen ravintolalaskua siksi että se on kauniisti tehty, vaan sen takia että miehiseltä käyttäytymiseltä tätä voidaan odottaa. He elävät oletuksien varassa. Oletukset he saavat ympäröivästä maailmasta.
Miehen taas ei tarvitse kaiken aikaa kelata miten käyttäytyisi. Miehellä kaikki tulee luonnostaan. Hän elää omaa elämäänsä. Mies on juuri sellainen kuin nyt sillä hetkellä sattuu olemaan. Mies voi olla nörtti, bodari, punkkari, oikeastaan mitä vaan, ajatusmaailma on se mikä ratkaisee. Myös mukamies voi olla nörtti, bodari tai punkkari.
Mukamiehille on hankalaa se, että heille naisten saaminen on vaikeampaa kuin miehille. Jokainen huomaa kun kyseessä on mukamies, ja kun kyseessä on mies. Naisen luontaiseen lisääntymisviettiin kuuluu se, että nainen haluaa lisääntyä mahdollisimman hyvän geeniperimän omaavan miehen kanssa. Jos maailmassa olisi jäljellä kaksi identtistä kaksosta, joista toinen olisi mukamies ja toinen mies, mies tulisi todella suurella todennäköisyydellä valituksi jäljellä olevan naiskunnan siittäjäksi.
Mukamiehestä voi tulla mies, mutta se vaatii radikaalia ajatusmaailman muutosta. Jos tällaista ajatusmaailman muutosta ei tapahdu, voi tuloksena olla syvä itsetuntokriisi. Voimmeko nähdä linkin suomalaisten antidepressantilääkkeiden käytön ja itsetuntokriisien välillä? Tietenkin asiaan vaikuttavat monet muutkin asiat, mutta olisi hyvä tehdä mukamiehistä jonkinlainen tutkimus. Heitä on enemmän kuin kukaan arvaakaan.
Seuraavaksi voidaankin ihmetellä miksen puhu mukanaisista ja naisista. Heitäkin on olemassa. Taidankin kirjoittaa siitä seuraavalla kerralla. Yhteistä molemmille on silti se, että mukanaiset tai mukamiehet harvoin edes ymmärtävät kuuluvansa näihin ryhmiin.
perjantaina, lokakuuta 24, 2003
Uskonnosta
Maailman väestöstä yli 90 prosenttia edustaa jotakin uskontokuntaa. Tässä pari sanaa heistä.
Aloitetaanpa tästä kotimaisesta kristinuskosta, pyrin muutoinkin pysymään kirjoituksessani Euroopan tasolla. Täällä meidän omassa lintukodossamme noin 90 prosenttia väestöstä edustaa kristinuskoa, ja varovaisten tutkimusten jälkeen on voitu arvioida, että noin 90 prosenttia heistä on päätynyt mukaan tähän joukkohurmaan ilman omaa päätösvaltaansa.
Kuinka oikeutetulta tämä tuntuu? Päädyitkö itse pulikoimaan kastemaljaan vapaasta tahdostasi? Annatko oman lapsesi (jos nyt sellaista edes halajat) päättää siitä kuuluuko hän johonkin uskontokuntaan? Todennäköisin perustein voin todeta (rationaalisesti) että et. Tästä pääsemmekin näpsäkästi irrationaalisuuden ihmeelliseen maailmaan.
Mielestäni tiettyyn uskontokuntaan kuuluminen on sinisilmäisyyttä ja oman järjen väheksymistä, jos nyt sellaista sattuu omaamaan (sen verran sitä näemmä löytynee, että hallitsee netin käytön perusteet kun kerran tänne on päätynyt) tai järjen totaalista sivuuttamista.
Ajatellaanpa seuraavaa tilannetta:
”Uskon ufoihin, olen kokenut heidän läsnäolonsa moneen otteeseen. Ufot vaikuttavat melko ilkeiltä, sillä pahoja asioita on tapahtunut jokaisella kerralla kun olen tuntenut heidän läsnäolonsa”
Miten tällaista tarinaa kertovan ihmisen puheisiin suhtaudutaan nykyaikana?
”Hullu se on”
”Niin onkin Pekka, lähetään me tiskille hakee pari lisää ja annetaan ton kahjon horista”
Valitettavasti tietyt feminiiniset tahot saattavat edellisestä suivaantua, mutta mikäli näin on, sijoittakaa Pekan tilalle vaikka Maija. Tuntuuko jo paremmalta?
Mutta entäpä tämä:
”Uskon Jumalaan, olen kokenut hänen läsnäolonsa monesti. Jumalan läheisyys antoi minulle turvaa ja tiesin että asiat olivat kaikesta huolimatta hyvin.”
Miten tällaiseen tarinaan suhtaudutaan nykyaikana? Aivan...
Entäpä kuinka monessa näistä tapauksista henkilön aivot ovatkin erittäneet endorfiinia? Tai voisiko kyseessä olla serotoniinipurkaus? On vaan niin helppoa sanoa, että kyseessä oli Jumala ja tässä taas luiskahdamme irrationaalisuuden järjettömästä maailmasta jonnekin tuttuun ja turvalliseen.
Uskonnot tarjoavat turvaa ja ottavat usein palkkioksi rahaa. Turvallisuuden takeena ovat Herran Suuret Sanat. Sitä tarjoaa myös ase, sekin vaatii tosin rahaa. Takeena on fyysisen maailman metallipalanen, joka sinkoutuu kohteen suuntaan lujaa aiheuttaen yleensä hyökkääjän pysähtymisen (voimmeko todeta että valtaosa jenkeistä elää tuplaturvallista elämää?)
Tietenkään turvallisuus ei merkitse pelkästään turvallisuutta hyökkääjiä vastaan. Tässä uskonnon suurin valttikortti lyödään pöytään. Uskonto on helppo ratkaisu. Voi vain antaa asioiden toteutua ja todeta tyynenä että ”tämä oli sen yläkerran miähen tahto”. Talo palaa? Vaimo kuolee? Lapset siinä samalla? Parin kerrostalon kylkeen läsähtää saman verran lentskareita? Totea tyynenä jo mainittu selityslause.
Seuraavaksi pääsemmekin historiaan, erityisesti muinaishistoriaan, jonka ruotimisesta erityisesti nautin. Miten uskonnot syntyivät? Voi, kunpa ne ihmiset olisivat ihmiskunnan alkuaikoina osanneet tallentaa tapahtumat paremmin jälkipolville. No, seuraavaan johtopäätökseen on kuitenkin rationaalisesti päädytty: uskonnot syntyivät, kun emme pystyneet selittämään kaikkea mitä maailmassa tapahtuu.
”Voi voi kylläpä se ukko on suuttunut kun noin rankasti salamoi, mitähän me tehtiin väärin? Ai niin, me oltiin jo alunperinkin syntisiä, tosiaan joo... Eihän siihen sen kummempaa tarvita!”
On mielestäni syytä epäillä todennäköisin syin, että uskonnot eivät olisi juurikaan levinneet, jos ihminen olisi ollut jo kyseisenä ajankohtana siunattu nykyajan tekniikalla ja tietotaidolla. Ei olisi tarvinnut selittää salamia taivaan naavaparroilla, tahi mielisairauksia pirulaisella. Huomaa muuten myös oletus miehisestä Jumala-kuvasta.
Sitten Jeesukseen. Jeesuksiahan oli 2000 vuotta sitten monta kappaletta. Taisi lukumäärä olla 12. Kirkko nyt ei ole kuitenkaan jostakin syystä tunnustanut kuin yhden Jeesuksen, olisihan ollut vähän työlästä präntätä 12 erilaista raamattua.
Jeesus oli ilmeisesti ihan leppoisa heppu joka poltteli kannabista (on muuten oikeaksi todistettu fakta) ja paranteli ihmisiä pilven lääkinnällisten ominaisuuksien avulla. Ehkäpä juuri savuissaolon takia tarkkailijat luulivat esimerkiksi, että äijä käveli vetten päällä ja teki muuta ihmeellistä. Taisi olla stydiä sauhua ringissä jaossa. Kumma kyllä, ystävämme kirkko ei tästäkään ole sanonut halaistua sanaa. Jeesuksen sanat taidettiin vain ottaa vähän liian kirjaimellisesti, hän kun näyttäisi olleen niitä ensimmäisiä oikeita hippejä, jotka yrittivät levittää rauhaa ja rakkautta maailmaan.
